EF Master English for Media & Art (ME-ART) on ainoa pitkäkestoinen ohjelma, joka yhdistää poikkitieteelliset taide- ja mediaopinnot intensiiviseen englannin kielen opiskeluun. Tutustu visuaalisen kulttuurin maailmaan ja hae uutta inspiraatiota alan ammattilaisten luennoilta, opintokäynneiltä ja valokuvauksen oppitunneilta sekä perehdy graafisen suunnittelun tekniikoihin hyödyntäen ammattilaisten käyttämiä ohjelmistoja.
lauantai 30. lokakuuta 2010
Happy Halloween
Pakollinen pyhainpaivan kurpitsakuva. Koulun kanssa naitten tekoa reenattiin ja ihan lystia touhua se on. Kiitos kuvasta kuuluu Temelle. Tallahetkella meita on nelja suomalaista koulullamme.
Bodybuilder Dave Fisher Profile
"Pakkohan" se oli menna hommaamaan kuntosalikortti ja paadyin jarkevan hintaiseen saliin. Pyrin olla mainostamati liikaa tuotteita taalla blogissain, mutta suosittelen tanne matkaavien katsastavan muitakin kuin sen kaikkein lahimman kuntosalin tarjonnan. Tarkoitukseni on treenata vahintaan kolmekertaa viikkoon ensikesaan asti. Ostin 8kk:n lipun, joten vaitan olevani elamani kunnossa kun taalta kotio joudun lahtemaan.
Tanaan huomasin, etta RB kirjastossa on pikkupuoti josta voi ostaa kirjoja ja leffoja mita sinne on lahjoitettu. Muutaman loydon tein sielta ja kannattaa muistaa jokalauantaiaamuiset garrage sale myynnit joita immeiset jarjestelee kotipihoillaan tavoroilleen joita he eivat enaa tarvitse. Erittainhyva tietolahde tavaroihin mita tulee myyntiin on paikallinen nettisivusto http://losangeles.craigslist.org/
keskiviikko 27. lokakuuta 2010
Lupasin aiemmin kirjoittaa opinnoista ja nyt palaan asiaan. Tallainen on tamanviikon lukujarjestykseni ja siihen taytyy myos lisata kotilaksyt. Tuntien pituus oli ainakin minulle uutta, yhden classin eli kuvassa olevan pampulan pituus on 1h 20min. Lasnaolo tulee olla 85% ja ainakin meilla ketka teemme vapaaehtoistyoharjoittelun lasnaolon on oltava vahintaan se minimi, jotta harjoittelupaikka onnistuu mutkitta.
tiistai 26. lokakuuta 2010
Yksi parhaista asioista joita internet minulle tarjoaa on globaali verkkohuutokauppa. Valitettavasti en ole miljonaari ja joudun valilla katselemaan mita tavarat maksavat, toki moni miljonaarikin varmaankin tekee niin. Summat ja tavaroiden maarat saattavat olla hiukan eriluokkaa kuin minulla, nooh ny "asiaan". Haluan vain kertoa tassa niille ketka menevat ulkomaille pitemmaksi aikaa, etta verkkohuutokaupassa kaytettavan maksupalvelu verkkosivuston tulee tietaa siinta. Apinan tili laitettiin hyllylle kun tilauksia alkoi tulemaan eri maasta ja maahan kuin minkamaalainen kortti minulla on kaytossa ostoksia tehdessa. Kaikki on taasen kunnossa, mutta en tajunnut tata ennakoida. Kuvassa oleva jarjestelmakamerani akun laturi tupsahti postilaatikkooni etuovelleni kokonaishintaan 2 euroa ja 50 centtia postikuluineen. Toki vastaavanlaisesti voi tilata Suomeenkin, mutta silti mielestani tassa ei ole mitaan jarkea. Vertailun vuoksi voin ottaa sen, etta pistin pari Holloween korttia Suomehen taalta niin niiden postimerkit maksoi saman verran kuin tama ostamani uusi tuote. Toiseen korttii joutui laittaa hiukan extramerkkeja, mutta Apinakin ymmartaa sen miksi suurinpiirtein kaikki tuotteet nykyaan valmistetaan itamailla. Toki tajuan jollainlailla sen, etta sisamarkkinoita tulisi aina tukea, mutta kun on rajallinen maara pelimerkkeja niin hinta usein maaraa ostopaatoksein. Mikali joku on lukenut aiheeseen liittyvan artikkelin tai kirjan, niin olisin utelias lukemaan sen.
Toinen kuukausi
Hiukan mainostamisen puolellehan tama jo menee, mutta jos satut olemaan urheilija tai muutenvain tykkaat liikunnasta niin nama urheilujuimien hinnat ovat taalla kohdallaan. Kuvassa esiintyvan sitruunanmakoisen juoman saa ostettua nimeltamainitsemattomasta liikkeesta yhdella dollarilla, kunhan vilauttaa kyseisen kauppaketjun etukorttia tiskilla. Etukorttien tunnistaminen kaupankassan maksupaatteella hoituu viivakoodeilla, minka ansiosta niiden koko on saatu pienemmaksi kuin kotimaiset lottokortikokoiset kortit, joissa tunnistaminen tapahtuu tyypillisesti magneettinauhaa lukemalla. Tuossa aiemmin blogissain, kun on kuva kirjastokortistani niin samassa kuvassa nakyy myos hiukan naita etukortteja sen kirjastokortin alla. Ostokset voi maksaa kauppaketjussa itsepalvelutiskilla, mika oli minulle uutta kun sinne kauppahan ensimmaisen kerran astelin. Pullon koko on myos kokoa Amerikka, heh toki suomikokoisia on myos tarjolla ^^
torstai 21. lokakuuta 2010
Ensimmainen kuukausi
<<< Kundi kayttaa luomivarii, nooh ei ny sentaan Halloween ei o ihan viela :P En tieda mista tuo "efekti" johtuu ja joku mua viisaampi vois sen mulle replya tahan blogiin ja sinansa se on kiintoisaa asia ainakin valokuvaajille ^^ (kuva otettu jollain digipokkarilla) Kerron nyt hiukan ensimmaisen kuukauden kuulumisia. Tuo kuva tuossa vieressa jossa Apina on, niin otettu Hermosa Beachilla sijaitsevalta The Comedy & Magic Clubilta. Se on standup komiikasta tykkaavalle varsin oiva paikka. Vierailin siella jo kahdesti ja ensimmaisella kerralla paaesiintyjana oli itse Jay Leno ja taytyy sanoa etta maha oli kipea naurusta kun kotia paasin. Mies oli montakertaa hassumpi, kuin minka kuvan TV antaa ja toki yksi asia mika asiaan vaikuttaa on se, etta han saa puhua paljon vapaammin. En vaita tajunneeni kaikkia hanen juttujaan, mutta moni mitka sain kiinni osui ja upposi. Kuulemma han testaa clubilla hanelle kasikirjoitettuja juttujaan ekaksi clubilla, mutta aika suuri osa taytyy kylla jattaa poies suoraan ^^ Totta tai ei tuo testaus jokatapauksessa pidin showsta. Toisella kertaa paaesiintyjana oli Jeremy Hotz ja tama "kaveri" on kylla myos taitava koomikko ja maha kipeena nauramisesta myos silloin tulin kotio. Miten sen nyt sanois natisti millainen han oli, nooh sellanen harskimies ^^ Ennen showta ja murkinointia niin pyodissa kierteli taikuri nimeltaan Brian Gillis ja kaveri kysyi poydasta lahdettyaan etta tarvitseeko joku ilmaisen kellon ja arvannet kenen sykemittari hanella oli kourassaan. Aivan uskomaton sorminapparyys kaverilla ja nyt kirjoitan ilman Ameriikkaa, jolla tarkoitan pikkuruista asioiden hehkuttamasti mika on talla mantereella tapana. Temput jotka nain olivat masentavan hyvia ja en edes yrita ymmartaa niita, en vaan tajuu ^^
Pari kunnon fillarireissua oon heittanyt ja kohteina oli Venice Beach, seka tuo Long Beach josta ekassa kirjoitelmaassani mainitsin. Huonoa tuuriaakin ollut matkassa silla ekan puolentoista viikonaikana sain kaksi tyhjaa rengasta ja toinen tuli juuri tuolla Long Beachilla. Hiukan extreamea paivaan ilman gepsia ja kunnon karttaa etsia fillarikauppa, hehe. Seuraavaksi varmaankin teen fillaretken Santa Monicaan, jossa jo koulunkanssa vierailimme bussilla. Koululla on aktiviteeteissa jalkapalloloilua tiistaisin ja lenkkeilya torstaisin. Beach Volley poistui koulun aktiviteetti ohjelmistosta koska on liian kylmaa, hehe nooh ei voi kaikkea ymmartaa ^^ Kuvassa satulain ja biitsi verkko.
Ehka yksi parhaista asioista opiskelun kannalta on etta sain Redondo Beachin kirjastokortin ja pystyn lainaamaan kirjoja kuten natiivit ja kayttamaan internettia siella ollessani. Koulullamme on myos kirjasto, muttei siella ole ammattikirjallisuuutta josta olen kiinnostonut. Torrancen kaupungin politiikka on hiukan eri, sielta en saannut kirjastokorttia kun minulla ei ole paikallisen immeisen henkilokorttia tai minulla ei ole paikallista ajokorttia. Todennakoisesti hommaan paikallisen ajokortin ja sitten kokeilen uudemman kerran saada Torrancen kaupungin kirjastokortin ja toki olen erittain onnelinen jo tasta Redondo Beachin kortista joka kuvassa luuraa.
Palaan myohemmin opintoihini, ny se on Moroooooooo !!!
Pari kunnon fillarireissua oon heittanyt ja kohteina oli Venice Beach, seka tuo Long Beach josta ekassa kirjoitelmaassani mainitsin. Huonoa tuuriaakin ollut matkassa silla ekan puolentoista viikonaikana sain kaksi tyhjaa rengasta ja toinen tuli juuri tuolla Long Beachilla. Hiukan extreamea paivaan ilman gepsia ja kunnon karttaa etsia fillarikauppa, hehe. Seuraavaksi varmaankin teen fillaretken Santa Monicaan, jossa jo koulunkanssa vierailimme bussilla. Koululla on aktiviteeteissa jalkapalloloilua tiistaisin ja lenkkeilya torstaisin. Beach Volley poistui koulun aktiviteetti ohjelmistosta koska on liian kylmaa, hehe nooh ei voi kaikkea ymmartaa ^^ Kuvassa satulain ja biitsi verkko.
Ehka yksi parhaista asioista opiskelun kannalta on etta sain Redondo Beachin kirjastokortin ja pystyn lainaamaan kirjoja kuten natiivit ja kayttamaan internettia siella ollessani. Koulullamme on myos kirjasto, muttei siella ole ammattikirjallisuuutta josta olen kiinnostonut. Torrancen kaupungin politiikka on hiukan eri, sielta en saannut kirjastokorttia kun minulla ei ole paikallisen immeisen henkilokorttia tai minulla ei ole paikallista ajokorttia. Todennakoisesti hommaan paikallisen ajokortin ja sitten kokeilen uudemman kerran saada Torrancen kaupungin kirjastokortin ja toki olen erittain onnelinen jo tasta Redondo Beachin kortista joka kuvassa luuraa.
Palaan myohemmin opintoihini, ny se on Moroooooooo !!!
tiistai 19. lokakuuta 2010
Aloituspotku: Apina paas perille
Aloitan blogaamiseni nyt kun olen ollut reissullani miltein kuukauden paivat. Hommasin pikkumutkien kautta paikallisen kannettavan ja sen takia teksteissani ei ääkkösiä nay, mutta eikohan turinani selkene ilman niitakin. Monenmonta ihmeellista asiaa on jo ehtinyt tapahtua, joista osaa taalla kasittelen. Koulun puolesta kaikki on toiminut moitteettomasti ja koen olevani onnekas tasta isantaperheesta, jossa nyt paasen asustelemaan. Erittain hyva esimerkki on internet yhteys jolla tata tekstia ny bittiavaruuteen ammun tastahetkesta ikuisuuteen (speedtest.net kuva) ja toivottavasti joskus viela oman elinaikani aikana nauran naitakin nettinopeuksia joita kuvassa on, saati sitten ne "onnettomat" jotka jostain syysta tata tekstia lukevat hamaassa tulevaisuudessa jolloin aika meista on jo jattanyt. Yksi tosiasia on kuitenkin se, etta samaan aikaan kanssani aloittanut tanskalainen poika valitettavasti kuoli liikenne onnettomuudessa toissalauantaina. Tassa linkki artikkeliin paikallisen lehden nettiversioon uutisesta. Osallistuin vapaaehtoisena koululla pidettyyn muistotilaisuuden jarjestelyihin ja vaikken tata tyyppia tuntenutkaan, niin kyllahan tuollainen aina pistaa mietityttamaan.
(harrastan kuitenkin wakeboardingia ja tuulisurffia). Toki uimassa oon jo kaynnyt kahdesti ja toinen oli LA downtownin ennatyksellisen kuumana paivana jolloin lampo kipusi jopa suomen superkesan jalkeen huiman korkealle 113°F asteeseen asti eli 45°C. Koulumme sijaitsee Redondo Beachilla, joka ei tarkalleenotten ole osa Los Angelesin kaupunkia, kuten ei Torrancekaan jossa nyt asun. Kuvassa vieressa on punaisella Los Angelesin kaupungin rajat. Kuitenkin mainitsemani kaupungit Redondo Beach ja Torrance ovat kumpainenkin osa Los Angelesin piirikuntaa, joka on asukasmäärältään koko Yhdysvaltojen suurin piirikunta noin 10 miljoonan asukasluvullaan.
Lahde wikipedia
Blogin taustakuvana on ottamani kuva Long Beachilta, allekirjoittanut oletti nakevansa enemmankin leijalautailijoita paikallisilla beacheilla ja tarkalleen ottaen en vielakaan tieda onko se sallittua niilla, mutta kaikki aikanaan. Tuuli kuitenkin riittaisi helposti lajin harrastamiseen, joten siksi hiukan ihmettelen. Nyt painun nukkumaan, mutta palaan viela ekaan kuukauteeni myohemmin kun kirjoittelen seuraavan kerran. Koulujutuista jotain kertoakseni kuitenkin huomena me EF ME-ART opiskelijat menemme koulun kanssa Sonyn Studioille TV sarja Rules of Engagement nauhoituksiin yleisoksi ja teemme raportin ja kasittelemme kokemaamme myohemmin koululla osana ME-ART luentoja. Viela viimeiseksi totean, etta olen ollut erittain positiiviseti yllattynyt myos valokuvauksen opettajan tasosta. No ni ny se on Morooooo ^^
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)




